Ilmiöjakson ytimenä hyvä suunnittelu

Kokosimme vinkit lukio-opettajille ilmiöjakson suunnitteluun. Vinkkien tekijöinä Anne Rongas, Aki Luostarinen, Miia Siven ja Tuija Salminen Otavan Opistolta.

 

Ilmiöopiskelu haastaa ja palkitsee

Otavan Opiston verkkosivuilla 24.11.2017 julkaistu juttu itentiteetti-ilmiökurssilta, kirjoittaja Jenni Linturi.

Syyslukukauden ensimmäisessä ilmiössä käsiteltiin identiteettiä. Ilmiökurssia ohjasivat Anne Rongas ja Tiina Liimatainen. Ilmiöön osallistui 11 opiskelijaa. Lopputöissä käsiteltiin niin äitiyden ja ammatinvaihdoksen vaikutusta identiteettiin kuin identiteetin ilmenemistä eri ikävaiheissa käytettyjen juhlavaatteiden kautta.

Juhlavaatteet ovat osa identiteettiä. Kolme valkoista mekkoa Jessie Sundbladin portfoliossa.

Ilmiöopintoihin ensimmäistä kertaa osallistuvien Nea- Mari Jaatisen ja Saara Limnellin sekä ilmiökonkari Jussi Suomisen mieliin identiteetti-ilmiöön osallistuminen jätti positiivisen muiston.

Ilmiöopiskelusta suuntaa opintoihin

Ilmiöopintoihin on yhtä monta tietä kuin opiskelijaa. Näin myös identiteetti-ilmiössä. Jaatinen päätyi opintokokonaisuuteen opettajan suosituksen takia kun taas Limnellin identiteetti-ilmiöön toi mielenkiintoinen aihe.

Haluan opiskella psykologiaa ja identiteetti on iso osa sitä, hän toteaa.

Toisin kuin Jaatisella ja Limnellillä Suomisella oli tarkka käsitys ilmiöopiskelusta etukäteen, sillä hän oli osallistunut aiemmin Myytit ja mytologia –ilmiöön. Sysäyksen ilmiöopiskeluun antoi Tarja Varpasen vetämä luovan kirjoittamisen tori.

Torilla Tarja kertoi minulle Myytit ja mytologia- ilmiöstä ja ehdotti, että voisin osallistua siihen. Päätin sitten osallistua siihen kokeilumielessä ilman sen kummempia tavoitteita.

Suomisen tapauksessa osallistuminen ilmiöön kannatti, sillä Myytit ja mytologia- ilmiö antoi sysäyksen, joka johti identiteetti-ilmiöön osallistumiseen.

Ilmiöt tuovat vapautta opiskeluun

Vaikka tie ilmiöopintoihin on jokaisella oma, on yksi asia, josta Limnell, Jaatinen ja Suominen ovat yhtä mieltä: Ilmiöissä opiskelu tuo opintoihin vapautta ja luovuutta. Kun oppiaineiden rajat eivät rajoita opiskelua, itseään on helpompi toteuttaa.

Hampaat irvessä ei ole pakko puurtaa esseen eteen aiheesta, joka ei vähääkään kiinnosta, Limnell toteaa. – Aiheen voi valita itse oman mielenkiinnon mukaan ja työstää sitä juuri niin laajasti kuin itse haluaa.

Parhaimmillaan vapaus tuottaa näkökulmien runsautta ja ilmiössä tulee oppineeksi kuin huomaamattaan asioita, joita ei ole lähtökohtaisesti ryhtynyt opiskelemaan.

Kun muut käsittelevät aihetta eri näkökulmasta saa asiasta laajan tietämyksen ilman että itse täytyy tehdä töitä niin valtavasti, Limnell kertoo.

Vapaus tuo vastuuta

Vaikka vapaus on Suomisesta, Limnellistä ja Jaatisesta ilmiöopiskelun suola, eivät he kiistä sitä, etteikö vapaus välillä myös ahdistaisi. Vapaus valita tuo paitsi vastuuta vie myös aikaa. Vapaus vaatii opiskelijalta nimittäin kykyä tehdä omia päätöksiä.

Haastavinta on tuotoksen aiheen rajaaminen ja aikataulussa pysyminen, Suominen kertoo. – Haastavaa on myös tiedon etsiminen ja suodattaminen. Tietoa joutuu etsimään monesta eri lähteestä ja eri aihepiireistä.

Erityisen paljon vastuunkantoa Limnellin mielestä tarvitaan kunkin ilmiön alkumetreillä.

Haastavinta ilmiötyössä on alkuun pääseminen, hän kertoo. – Se mielenkiintoisen aiheen valinta ja se minkälaisen työn haluaa tehdä.

Motivaatiota etsimässä

Joskus aloittamisen vaikeus on jopa niin suuri, että osallistumista joutuu harkitsemaan pitkään.

Ennen minusta tuntui, ettei minulla ole aikaa ilmiöpohjaiseen oppimiseen ja että osallistuminen ilmiöpohjaiseen oppimiseen saattaisi hidastaa opintojani, Suominen toteaa.

Suominen löysi kuitenkin rohkeuden osallistua ilmiöön, ja motivaation. Toisin kuin tavallisilla kursseilla motivaatioksi ei noussut nopeus ja helppous vaan itse oppisisältö.

Ilmiökursseilla, joilla olen ollut mukana, on ollut enemmän ja syvällisempää keskustelua kuin muilla kursseilla. Kursseilla ei ole ollut niin paljon arvioitavia tehtäviä kuin muilla nettilukion kursseilla ja tehtävät ovat olleet erilaisia.

Vaikka alkuun pääseminen ja oman motivaation löytäminen voi olla vaikeaa, sen ylläpito onkin Suomisen mielestä helppoa.

Opiskelumotivaatio ilmiöpohjaisessa oppimisessa on paljon korkeammalla kuin muissa opiskelumuodoissa.

Ilmiöissä kukaan ei jää yksin

Vaikka vapaus tuottaa välillä työtä eikä täysin ilman ahdistusta aina selviä, Suominen, Limnell ja Jaatinen ovat tyytyväisiä saamaansa tuen määrään.

Aluksi ihmettelin ilmiöön kuuluvien verkkotapaamisien runsautta, mutta ne olivatkin todella tarpeen, varsinkin alussa.

Kohtaamisten ei aina tarvitse olla mitään suurta ja ihmeellistä, vaan läsnäolo ja osallisuus syntyy pienistä yhteisistä tapahtumista. Limnell esimerkiksi mainitsee isoksi plussaksi lyhyet teemaan sidotut luennot.

Tapahtumissa ja kohtaamisissa tutustuu myös muihin ilmiöopiskelijoihin. Suominen mainitsee vertaistuen yhdeksi ilmiöopiskelun hyviksi puoliksi. Toisin kuin ryhmäkursseilla ja non stop- kursseilla ilmiöopinnoissa suhde muihin opiskelijoihin muodostuu läheiseksi.

Lisää tilaa ilmiöille

Niin Suomisen, Limnellin kuin Jaatisenkin kokemus identiteetti-ilmiöstä ja ilmiöopiskelusta ylipäätään on positiivinen.

Suominen ja Jaatinen aikovat osallistua tuleviin ilmiöihin. Limnellin kohdalla aineopiskelijaksi siirtyminen rajaa tulevaisuudessa ilmiöopiskelun pois. Limnel voi aineopiskelijaksi siirryttyään edelleen osallistua ilmiöihin, mutta jos hän haluaa osallistumisesta virallisen arvioinnin ja kurssimerkinnän todistukseen, on hänen maksettava niistä.

Siirryin juuri aineopiskelijaksi, joten seuraava ilmiön ilmiökurssisuorituksen saaminen olisi minulle maksullista, hän toteaa. – Tykästyin ilmiöopiskeluun ja mielelläni lähtisin uudestaankin mukaan, mutta en ole valmis maksamaan kurssimerkinnästä.

Kaikki kolme toivovat, että ilmiöopiskelu lisääntyy tulevaisuudessa.

Toivottavasti ilmiöpohjainen ja oppiainerajat ylittävä oppiminen yleistyy opiskelussa. Suominen toteaa. – Ilmiöpohjainen oppiminen on todellinen innovaatio ja todella mukava ja tehokas tapa oppia asioita.

Tietoa tulevista ilmiöistä löytyy osoitteesta http://ilmiopohjaisuus.ning.com. Tämän jutun puffi löytyy myös Nettilukion opiskelijatutorin blogista.

Suunnittelun rooli korostuu ilmiöpohjaisessa opettamisessa

Ilmiöistä tuli vuonna 2016 ilmiö opetusalalla. Jopa valtakunnan terapeutti tohtori Raimo piti ilmiöpohjaista valmennusta kansanedustajille YLE:n radiosatiirissa. Yleistymisen myötä myös pinnalliset tulkinnat ja niistä nouseva kritiikki lisääntyivät. Ongelma syntyy yhdeltä osin siitä, että ilmiöpohjaisuus on sanana helppo ymmärtää ilman asiaan perehtymistä. Maailmassa on ihmiöitä ja niihin perustuen voidaan suunnitella opetusta. Eräässä opettajien verkkokeskustelussa kysyttiin ilmiöpohjaisuutta systemaattisesti vastustaneelta lukio-opettajalta, että mitä se ilmiöopetus oikein on. Hän kertoi sen olevan tietynlaista teemaopetusta, jossa oppilaat itsenäisesti tutustuvat johonkin ilmiöön ja tekevät siitä tuotoksen. Ei siis ihme, että ilmiöopetuksen kritiikki suuntautuu pinnallisuuteen ja puuhasteluun ja toisaalta siihen, että ilmiöjakso vie aikaa ja on opiskelijalle työläs.

Ilmiöpohjaisuus on tapa suunnitella ja organisoida opetusta ja opiskelua. Se ei ole pedagoginen malli eikä ole olemassa valmiita nuotteja, kuinka ilmiöpohjaisuutta toteutetaan. Opiskeltava aihepiiri, opettajien erityisosaamiset, käytössä olevat verkostot ja muut resurssit sekä opiskelijaryhmä vaikuttavat siihe, millaiseksi toteutus muodostuu. Ilmiötoteutusta ei siis voi sellaisenaan siirtää koulusta ja ryhmästä toiseen.

Miksi ilmiöpohjaisuutta? Siksi, että opiskelija oppisi ajattelemaan, yhdistämään asioita, luomaan systeemisiä muistirakenteita. Kokemuksellisuus ja aktiivinen työskentely niin yksin kuin yhdessä valmentavat hyvin suunnitellulla kurssilla opiskelu- ja työtaitoihin ja kasvattavat laaja-alaista osaamista. Ilmiöpohjainen opiskelu ei toimi silloin, kun opiskellaan muistamaan ja tunnistamaan perusasioita, vaan silloin, kun opetellaan käyttämään koulussa opittua tietoa eri tavoin.

Ilmiöpohjainen opiskelu ei ole vastinpari opettajajohtoiselle työskentelylle, sillä ilmiöjaksolle sopivat aivan hyvin perinteiset luennot. Tärkeää on se, että työstettävänä kohteena on jokin maailman todellinen autenttinen ilmiö, joka on opiskelijoille merkityksellinen. Autenttisuus voi toteutua myös simulaatioiden ja eläytymisen avulla, jolloin myös historialliset, maantieteellisesti kaukaiset tai mikro- ja makrokosmokseen sijoittuvat ilmiöt voivat olla opiskelun kohteina.

Hyvin suunniteltu ilmiöjakso ei tarkoita opiskelijoitten heittämistä oman onnensa varaan teeman äärelle. Suunnittelutyön merkitys korostuu. Suunnittelua tarvitaan sekä ennen opiskelijoiden kanssa aloittamista että heidän kanssaan. Ilmiöpohjaisessa opiskelussa kohteet ovat avoimia ja niitä voidaan aidosti lähestyä monitieteisesti ja taiteen keinoin.

Ilmiöpohjaista opintojaksoa suunnitellaan aina yhdessä, vähintään opettaja yhdessä opiskelijoiden kanssa. Siksi suunnittelutyö täytyy muuttaa näkyväksi. Vuosien varrella olemme keränneet erilaisissa hankkeissa ja työpajoissa viisautta ilmiöjaksojen suunnitteluun. Tässä diapaketissa on koottunut näitä hedelmiä (diapaketti löytyy myös Google-esityksenä).

Ilmiöviisaus leviää – kokeneet kertovat

AVO2-hankkeen Toimikas on kokeillut ja edistänyt toiminnallisen ja aktiivisen oppimisen mallien toteuttamista opetuksessa. Hankekautena ilmiöpohjaisen oppimisen pedagogiikka on keskeisin kehittämiskohde.

Ilmiöpohjaisessa opetuksessa on muuhun integroivaan opetukseen verrattuna erityistä autenttisen oppimiskohteen rooli. Oppijat pyritään saamaan mahdollisimman hyvin mukaan jo suunnitteluvaiheessa. Suunnittelu onkin ilmiöpohjaisen opetuksen toteuttamisessa tärkeä ja keskeinen vaihe. Siihen liittyvää viisautta jaetaan ilmiöoppaan toisessa osassa: #ilmioppi – opas ilmiöpohjaisen opetuksen suunnittelijalle.

Oivalluksia oppimiseen -videolla Linda Saukko-Raudan kuvittama kertomus poikkeaa mm. ilmiöpohjaisen oppimisen oivalluksissa.

Oppimisen sitominen autenttiseen kontekstiin auttaa liittämään teoria ja omat havainnot toisiinsa. Ilmiöpohjainen työskentely tukee verkostoitumista, oppimisympäristöjen laajentamista ja yhteistyötä yli erilaisten rajojen. Opitaan ongelmanratkaisua, sisältöjen tuottamista ja sosiaalisia taitoja. Digitaalinen lukutaito kasvaa, sillä erilainen teknologian hyödyntäminen sopii ilmiöpohjaisuuteen. Blogit ja persoonalliset lopputyöt sekä niiden onnistunut esitteleminen koko koululle ilmiötapahtumassa kohottavat opiskelijan itsetuntoa ja lisäävät ilmaisutaitoja.

Ilmiöpohjainen opetus edellyttää opettajien yhteistyötä. Yhteisen ajan löytäminen on kipukohta, mutta muuten yhteistyö on koettu myönteisenä asiana. Näin luodaan myös uutta toimintakulttuuria kouluihin. Se, miten opettajat toimivat keskenään, heijastuu siihen, miten oppijat toimivat keskenään.

• Ilmiöoppaan ensimmäinen osa (PDF, taustateoriaa ja case-kuvauksia piloteista)
• Ilmiöoppaan toinen osa (PDF, artikkeleita suunnittelutyön tueksi)
• Ilmiopetuksen soittolista YouTubessa

Kaurialan lukiossa on pitkään toteutettu ilmiöpohjaista opiskelua. Johannes Ojansuu kertoo:

Ristiriita, epäsuhta, särö, ihmettely ja uteliaisuus!

Lapsi on luontainen ihmettelijä ja usein tuntuu, että lapsen uteliaisuus maailmaa ja sen isoja tai pieniä asioita ja ilmiöitä kohtaan on kyltymätön. Se että pysähdymme uteliaana ihmettelemään jotain asiaa, synnyttää meissä tarpeen oppia. Rohkenisin väittää, että aikuisen oppimisen tarpeen synnyttää ihmettelyä ja uteliaisuutta useammin epäsuhta, ristiriita tai särö – jonkin epämukavan tai epäsopivan havaitseminen. Unohdammeko siis varttuessamme kyvyn ihmetellä? Vai onko niin, että ihmettelemme ja sen jälkeen unohdamme? Ihmettelyn synnyttämä oppimisen mahdollisuus hautautuu arjen kiireeseen, siihen kun jo joku toinen asia valtaa mielen, tai ehkäpä pelkoon ihmetellä ”tyhmiä” asioita?

Ilmiö-aPajan toistapaamisen käynnistimme ekan tapaamisen tapaan. Ekalla kerralla esittäydyimme kertomalla, minkä taidon olimme lähiaikoina oppineet. Tällä kertaa jaoimme, mitä olimme pysähtyneet ihmettelemään viime aikoina.

Minä ihmettelin…

• miten upottaa animaatio oppilaan työhön?
• miten jollakulla voi olla ilmiömäinen kyky muistaa nimiä?
• miten välkky pieni oppija voi olla, vaikka oppimisen tiellä onkin paljon esteitä?
• lapsenlapsen kehitystä (miten taidokkaasti jo pieni vauva juttelee ja on kontaktissa, vaikkei hänellä ole vielä sanoja itseilmaisuun?)
• miten mobiilisovellukset voivat saada oppijan (ja oppimisen) uuteen lentoon?
• helsinkiläisiä ja heidän ”hiljaisuuttaan” (tuntemattomien seurassa)
• miten voi muistaa kaiken, mitä pitäisi?
• miten selvitä ilman nettiä?
• miten työelämässä on niin kivaa?
• tapaa, jolla opettajien täydennyskoulutusta järjestetään (usein opettajavetoista ja arjen työstä irroitettujen koulutusten siirtovaikutus opettajan työhön ja koulun arkeen?)
• viimeaikojen hyviä kohtaamisia ja positiivista havahtumista ihmisten ”täysijärkisyyteen”
• vakavaraisen kadunkulkijan ”kuplaa” ja havainnon synnyttämää ajatusten vyöryä
• kansanopisto-opettajan moninaista työnkuvaa
• miten pimeää tähän vuodenaikaan voikaan olla?
• miksi 1,5-vuotias ei vain suostu nukkumaan (tahdonvoima unta vastaan)?

Mikä mahtava kokoelma ilmiöiden ituja! Ihmeteltävää ja tutkittavaa! Muisti, lapsuus, opettajan ja oppilaiden/opiskelijoiden oppiminen, tvt, erilaiset sosiaaliset tilanteet, vuorovaikutus, vuodenajat ja valonmäärän vaihtelu, työelämä jne.

Kysyttiinpä Annankadulla äänen myös Tampereen vesi-ilmiössä herännyt ihmetyksen aihe: miten vesi pysyy järvessä? Enpä kyllä minä ainakaan tiedä. Enkä olisi ehkä koskaan huomannut ihmetellä asiaa tai ehkä edes kehdannut kysyä ääneen? Lapsi huomasi. Ja uskalsi.

Toivottavasti muistamme antaa itsellemme ja oppijoillemme luvan, ajan ja paikan olla utelias ja ihmetellä. Miettiä ja kysyä ääneen ne kysymykset, jotka ihmetyksen aiheen kannalta ovat juuri ne olennaiset. Ne jotka auttavat oppimaan jotain uutta ja valaisevat kyseistä ihmetyksen aihetta – jos eivät heti ensi yrittämällä täydellä kirkkaudellaan, edes vähän kirkastaen.

Lisää aPaja-tapaamisen kuulumisia tulevissa postauksissa.

Lammin lukio harmaakivikirkon pyörteissä

Lammin lukion ilmiöpohjainen hanke saatiin kunnialla maaliin lokakuun loppuun mennessä. Matkan varrella ehti sattua ja tapahtua, mutta lopputuloksena oli kuitenkin mukavasti onnistunut projekti. Kaikille työryhmässä mukana oleville kyseessä oli uusi asia, eli olimme kaikki ensimmäistä kertaa mukana ilmiöpohjaisen oppimisen hankkeessa. Erityisesti haasteita asetti aikataulu, koska hanketta oli jäljellä enää lokakuun loppuun asti. Ryhmä hyppäsi kuitenkin innokkaasti mukaan liikkuvaan junaan.

Lammin harmaakivikirkon valitseminen ilmiöpohjaisen oppimisen kohteeksi osoittautui kokonaisuutena erittäin onnistuneeksi. Hankkeen alkusuunnittelun ja materiaalien keräämisen (video, valokuvat, faktatiedot) jälkeen pääsimme nopeasti työstämään asioita eteenpäin.

Tehostimme ryhmän työskentelyä töiden jakamisella. Osa ryhmästä kirjoitti tietoja kirkon historiasta ja arkkitehtuurista englanniksi. Yksi ryhmän jäsenistä suunnitteli ja laati kirkon historiasta aikajanan sekä kirkon alueen pohjakartan, joka toimii opasteena kävelykierroksella. Osa ryhmästä suunnitteli ja rakensi internetsivuja.
Yhtenä tavoitteena hankkeessa oli tvt-tekniikan monipuolinen hyödyntäminen ja tekemällä oppiminen. Pyrimme käyttämään projektissa erilaisia internetin välineitä, kuten esimerkiksi Googlen Drive –pilvipalveluita ja sen ryhmätyöominaisuuksia (tiedon ja materiaalin jakaminen ja työstäminen), Youtube –videopalvelua. Maksuton Blogspot –sivusto valikoitui lopulta hankkeen sivujen lopulliseksi alustaksi lähinnä sen hyvin toimivien mobiililaiteominaisuuksien ansioista.

Kokonaisuutena ryhmän työskentely sujui hyvin, vaikkakin tiukka aikataulu asetti haasteita. Työn edetessä jouduimme hieman karsimaan alkuperäisestä tavoitteesta. Tarkoituksena oli laatia kävelykierros sekä kirkon ulkopuolelta että sisäpuolelta. Projektin takaraja kuitenkin tuli vastaan ja jouduimme tyytymään pelkästään kirkon ulkopuoliseen kävelykierrokseen.
Lopputulos on nähtävissä internetin sivulla http://lammichurch.blogspot.fi/

Ryhmällä on jatkossa tavoitteena jatkaa projektia keväällä 2015 (sennuprojektin jatko) ja työstää kirkon sisäpuolinen kävelykierros valmiiksi. Tämän työstäminen ei ole enää suuri työ, koska ryhmällä on tämän syksyn projektin ansioista hyvin hallussa tarvittavat materiaalit ja välineet. Keväälle jäi myös kävelykierroksen (ja internetsivujen) lopullinen testaaminen mobiililaitteilla paikanpäällä.

Nähtäväksi jää, missä määrin Lammin lukio (ja Hakkalan koulu) ja Lammin seurakunta tulevat hyödyntämään sivustoa tulevaisuudessa.

Hankkeen päätavoitteet saavutimme kuitenkin hienosti. Erityisen laajaa käytännön hyötyä saimme tvt-tekniikan monipuolisesta hyödyntämisestä oppimisessa.

Janne Taanila

Työkumppanuus opetuksen suunnittelussa

Ilmiöopettamisen kurssilla opettajat pohtivat suunnittelun osa-alueita, kuten ajan löytämistä.

Kirjoitamme parhaillaan pientä opasta ilmiöpohjaisen oppimisen toteuttajille. Yksi luku käsittelee suunnittelua. Kun oppiainerajoja ylitetään, siirrytään myös yksin suunnittelusta yhdessä suunnitteluun. Millaisia kokemuksia sinulla on yhdessä suunnittelusta verrattuna yhdessä suunnitteluun? Tähän yhteissuunnittelun osaan olisi hyvä saada kokemuksia. Voit kommentoida tätä bloggausta jollakin kanavalla. Kokemukset olisivat tervetulleita.

Tällä hetkellä Suunnittelu-luvun johdanto kertoo näin:

Ilmiöpohjaisen oppimisen suunnittelussa on erityispiirteitä. Suunnittelua tehdään yhdessä opettajaparin tai -ryhmän kesken ja oppijoilla on oma roolinsa suunnittelussa. Suunnittelu kohdistuu oppimisprosessin kehysten ja tukijärjestelmien luomiseen, oppimisen infrastruktuuriin ja oppimisen mahdollistamiseen.

Perinteisissä oppimisprojekteissa on hyvin usein ollut selkeä päämäärä ja kuva siitä, millaisiin tuotoksiin tai toimintoihin oppiminen päättyy. Ilmiöoppimisessa oppimisen kohde ja oppimista edistävä työskentely nousevat keskeisiksi. Lopputulosta merkittävämpää on matka sitä kohti.

Opettaja on perinteisesti suunnitellut opetustyötä useimmiten yksin. Kun suunnittelutyötä avataan yhteiseksi, tarvitaan oman mielen sisällä tapahtuvan ihmpisiittisen suunnittelutaidon tuottamista kommunikoitavaan muotoon, eksplisiittiseksi. Koska yksin tehty suunnittelutyö on henkilökohtaista, työkumppanuus tällä alueella vaatii yhteisen ja jaetun työskentelyn taitoja ja valmiuksia.

Suunnittelutyöhön on kehitetty monilla aloilla hyviä menetelmiä, joista on apua myös opettajien yhteistyöhön. Erilaiset pedagogiset mallit antavat ryhtiä suunnittelutyölle. Kaikista tärkeintä on kuitenkin asenne: suhtaudu avoimin mielin toisten ideoihin ja kommentteihin, älä pelkää puolitekoisen esittelyä muille.

Yhdessä suunnitteluun kehittyy vähitellen omia työtapoja ja käytänteitä. Ensimmäisillä kerroilla on hyvä olla tietoinen suunnittelutyön luonteesta. Kun toinen puuttuu ideoihisi ja tekstiisi, se tuntuu aluksi oudolta, jopa harmittavalta. Myös toisen tekemään puolivalmiiseen on opittava puuttumaan. Vähitellen yhteistyötä opitaan puolin ja toisin arvostamaan. “En enää haluaisi tehdä yksin,” kommentoi kokemusten rohkaisema opettaja.

Oppimisen polku etenee vaihettain

Oppimisprosessin suunnittelu ajallisesti etenevänä prosessina vie pedagogista suunnittelua kohti systemaattisuutta. Hahmottamalla eri vaiheiden keskeisiä tavoitteita ja merkityksiä oppimisen etenemisessä, on mahdollista miettiä pedagogisen infrastruktuurin rakentumista. Ilmiöwebinaarien sarjan viidennellä tapaamisella keskityimme oppimisprosessin yleiseen vaiheistamiseen ja etenemispolkujen erilaisiin variaatioihin. Webinaarin aineistot löytyvät koostesivulta. Esityksen diat ovat saatavilla, samoin tallenne luento-osuudesta (20 min).

Minna Lakkalan diaesitys pedagogisesta infrastruktuurista vuodelta 2010 summaa hyvin tämän ajan oppimisen tavoitteita. Asiasisltöjen ohella on tärkeää oppia tietokäytänteitä ja yhteisöllisen työskentelyn taitoja. Kun työskentelyllä pyritään kokonaisvaltaiseen ja tavoitteelliseen oppimiseen, tarvitaan uudenlaista suunnittelua.Matka eli tuo oppimisen prosessi itsessään on merkittävä. Se vie edetessään myös tilanteisiin, joissa on tärkeää päivittää matkasuunnitelmaa. Oppimista ei voi siis kärkirjoitaa valmiiksi, mutta sen yleisiä puitteita voi kyllä suunnitella. Lakkala sumaa opettajalle kaksi keskeistä toimenpidettä: ”1. Koko oppimistilanteen perusrakenteiden suunnittelu ja toimintakäytäntöjen organisointi – pedagogisen infrastruktuurin rakentaminen (design) ja 2. Työskentelyn ohjaaminen ja asiantuntijatuen antaminen tilannekohtaisesti prosessin aikana (scaffolding).”

Tietosisällön palastelu sopiviin annoksiin on opettajalle tuttua suunnittelutyötä. Sen sijaan mahdollisten erilaisten etenemispolkujen tarjoaminen, ainerajojen ylittäminen ja prosessin ohjauksellisuus vaativat miettimistä. Ohjauksellisuudesta keskustellaan keskiviikona 22.10. webinaarissa (klo 14-15).

Kumulatiivisesti rakentuviin oppimisprosesseihin on viimeisen vuoden aikana Pekka Peuran opastuksella rakennettu yksilöllisen oppimisen polkua, jossa perusajatuksena on opetella asiakokonaisuus kerrallaan oppijan omaan tahtiin. Omatahtinen eteneminen on yksi mahdollisuus myös ilmiöpohjaisessa työskentelyssä. Peuran polusta ja sen pohjana olevasta mastery-learning -menetelmästä löytyy hyviä blogikirjoituksia Pekka Peuran Maot.fi-blogista. Toteutustavasta innostuneet opettajat vaihtavat ajatuksia, neuvovat toisiaan ja jakavat suunnitelmiaan Facebook-ryhmässä Yksilöllinen oppiminen ja oppimisen omistajuus. Kokemuksia löytyy nyt jo mm. äidinkielestä ja luonnontieteistä. Kannattaa kurkistaa mm. seuraaviin blogeihin: Open opas, Avoin äikkä, OBi! ja Eduhakkeri.

Erilaiset oppimisprosessin visualisoinnit auttavat oppijaa orientoitumaan. Keskustelimme webinaarissa siitä, miten siitä huolimatta, että opettaja on tehnyt perussuunnittelun, voitaisiin vielä yhdessä ryhmän kanssa keskustellen luoda joko yhteinen kuva siitä, mitä ollaan tekemässä tai jokainen oppija voisi työstää oman kuvansa. Näin oppijat voivat palauttaa mieleensä mahdollisia aiempia tietoja, opettaja saa tuntumaa näistä sekä aiheeseen liittyvistä mielikuvista, aihepiirin sanasto tulee tutuksia ja tulevaa matkaa valmistellaan, kuten muitakin matkoja.

Linda Saukko-Rauta on pitänyt vuonna 2012 JAMKissa hyvän luennon oppimisprosessin suunnittelusta verkko-opetuksessa. Luennolla hän esitteli tarinallisuuden hyödyntämistä. Luento (20 min) on edelleen katsottavissa, diat löytyvät SlideShare-palvelusta. Linda Saukko-Raudan esittelemät oppimisprosessin vaiheistamisen mallit ovat selkeitä: joko edetään yhtä matkaa tarinan vaiheesta toiseen (esimerkkitarinoiden avulla), moduloidun mallin kautta tai aloitetaan yhdessä, sitten hajaannutaan omille poluille ja lopuksi taas kokoonnutaan yhteen.

Aki Luostarinen on kirjoittanut auki monen vuoden ajan ilmiöpedagogin suunnittelutyötä. Hänen Sisäheitto-blogiin viime vuonna kirjoittamansa kuvaus ilmiötyöskentelyn suunnittelusta sisälsi hyvän rakennekaavion, josta webinaarilaiset pitivät. Vaiheiden ajallista kestoa ja erilaisten etappien sijaintia voi mietti aina tapauskohtaisesti. Jos esimerkiksi kyseessä on teoreettinen ja kognitiivisesti vaativa aihe, loppuyhteenvedon ajallista kestoa on hyvä venyttää, jotta tietorakenteitten muodostuminen ja aiheeseen syventyminen saa riittävästi aikaa. Akin ilmiöprosessin aikajana:

Keskustelutuokiossa webinaarin luento-osuuden jälkeen pohdittiin muun muassa sitä, miten monella erilaisella mallilla ilmiötyöskentelyä voi rakentaa. Pedagoginen mielikuvitus pääsee toteuttamaan itseään. Ideoiden parastaminen on paikallaan eli kannattaa kopioida hyvä idea ja parannella sitä, muokata omaan toteutukseen sopivaksi.

Maistiaisina kokeilimme Thinglink-palveluun toteutettua testireittiä: Thinglinkiin voi ladata pohjakuvan, jonka päälle voi kiinnittii linkkeinä avautuvia sisältöjä, kuten tekstiä, dokumentteja, linkkejä, videoita, ääntä. Upotetuttujen sisältöjen pisteet tulevat näkyville, kun hiirtä liikuttaa kuvan päällä. Ilmiötyöskentelystä voi tehdä vaikka kartan tai pelilaudan. Etenemiseen voi miettiä erilaisia sääntöjä: joko sovitut reitit, yhteinen eteneminen tai yksilölliset polut. Testikuva on avattu niin, että käyttäjät voivat lisätä omia sisältöjä. Thinglink on oletuksena sellainen, että vain kuvan lataaja voi lisätä sisältöä kuvan päälle. (On muuten suomalainen somepalvelu.)

Menetelmillä puhtia suunnitteluun ja ryhtiä opiskeluun

Menetelmät ovat tilanteesta toiseen sopivia pieniä tai suuria muotteja, joiden avulla voi sekä suunnitella opetuksen toteuttamista (oppimisprosessi ja oppimistehtäviä) että toteuttaa oppimistuokioita. Ilmiöwebinaarien sarjan neljännellä tapaamisella keskityimme menetelmiin. Webinaarin aineistot löytyvät koostesivulta. Esityksen diat ovat saatavilla, samoin tallenne luento-osuudesta (tällä tallenteella teknisen kömmähdyksen vuoksi diat eivät liiku, yritän ehtiä tekemään uuden nauhoituksen).

Mikä on menetelmien ja pedagogisten mallien suhde? Moniin pedagogisiin malleihin kuuluu menetelmäsuosituksia. Menetelmät ovat yleisiä toimintakaavoja ja niitä voi soveltaa asiayhteydestä toiseen. Menetelmillä voidaan vahvistaa tiettyjä oppimisen metataitoja. Ne myös auttavat hallitsemaan tilannetta ja ryhmää. Pedagoginen malli on koko oppimisprosessia suuntaava iso viitekehys. Menetelmät ovat työtapoja, joilla voidaan edistää pedagogisen mallin sisältämiä tavoitteita.

Taitavilla pedagogeilla on takataskussaan valikoima hyviä menetelmiä, mutta puhutaanko meillä kuitenkin opetuksen yhteydessä liian vähän menetelmistä? Perustuuko opettajan oppaiden suuri suosio siihen, että niissä on ohjeisiin upotettuna laaja valikoima valmiiksi sovellettuja menetelmiä?

Omaa opetustaan suunnitteleva opettaja ei tarvitse oman ajattelunsa ja tuttujen työtapojensa kanssa erityisiä suunnittelumentelmiä. Nämä tulevat kuitenkin ajankohtaisiksi silloin, kun suunnittelutyötä tehdään yhdessä muiden opettajien tai oppijaryhmän kanssa. Suunnittelumenetelmiä on kehitetty valtavat määrät pelisuunnittelun puolella, koska pelialalla suunnittelua tehdään moniammatillisissa tiimeissä. Menetelmillä nopeutetaan ja jämäköitetään suunnittelua. Suunnittelun eri vaiheisiin on myös erilaisia menetemiä. Pelisuunnittelumenetelmät sopivat usein sellaisenaan tai kevyestin muunnettuna opetuksen suunnitteluun. Näitä menetelmiä löytyy internetistä esimerkiksi hakusanoilla ’game design methods’ tai ’game design techniques’.

Osallistuin viime joulukuussa Online Educa Berlin -konferenssissa oppimisen yhteisöllisen suunnittelun työpajaan. Sitä vetänyt tukijatiimi oli kehittänyt opetuksen suunnittelujärjestelmän, jossa suunnittelu aloitettiin rakenteellisella tasolla: mietittiin opintojakson keskeiset vaiheet ja ryhmän toiminnan muodot jokaisessa vaiheessa. Suunnittelua ei aloitettu sisällöillä. Työpajaa vetänyt professori Yannis Dimitriadis Valladolidin yliopistosta Espanjasta korosti, että suunnittelun alussa pitäisi nousta ylemmälle abstraktiotasolle miettimään, että opintojakson työskentelyn rakenne. Vasta, kun työskentelyn rakenne on kunnossa, on sisältöjen lisäämisen aika. Visualisoinnin avulla suunnitelmista tulee havainnollisia ja kommunikoitavia, niitä voidaan arvioida ja kehittää pedagogiyhteisössä ja mikä myöskin erittäin merkittävää, niitä voidaan jakaa ennen sisältöjen sijoittamista eli sama rakenne voi toimia sopivasti muokaten useilla kursseilla eri oppiaineissa. Näin päästään kiinni yhteisölliseen pedagogiseen suunnitteluun ja muotoiluun. Lisää kyseisestä työpajasta blogikirjoituksessani.

Aalto-yliopistolla on Tarmo Toikkasen johdolla kehitetty toimivaksi todettu yhteisöllisen suunnittelun menetelmäkokonaisuus, Edukata. Siitä on pian tulossa suomenkielinen ohjekirja. ITK-konferenssissa viime keväänä järjestettiin Edukata-työpaja. Oppimaisema.fi -palvelusta löytyy yhden Edukata-työpajan tuotoksia.

Menetelmistä on iloa myös oppimistuokioitten ja oppimistehtävien toteuttamiseen. Nuorisotyötä tehneet ovat tottuneet käyttämään erilaisia menetelmiä, joilla saadaan isojenkin ryhmien toimintaan jäntevyyttä. Ryhmäytyminen ja erilaisten tavoitteiden saavuttaminen onnistuu hyvien menetelmien avulla. Poimin kotikirjastostani vinkiksi kaksi hyvää menetelmäopasta: partiolaisten Laumanjohtajan käsikirjan ja Ilpo Vuorisen Tuhat tapaa opettaa.

Menetelmät auttavat esimerkiksi:

• orientoimaan oppimiseen
• ryhmäytymiseen
• harjoittelemaan tarvittavia taitoja
• organisoimaan yksilöllistä ja yhteisöllistä työskentelyä
• keräämään havaintoja, ideoimaan, käsittelemään tietoa
• tuottamaan näkyväksi ajattelua, tiedonkäsittelyä, ryhmäprosessia, työskentelyn tuloksia.

Pari hyvää vinkkiä menetelmien etsijälle:

• Teknologialla tuettuun opiskeluun löytyy monipuolinen teos Tec-Variety (Elaine Khoo & Curtis J. Bonk, ladattavissa maksutta verkosta), joka keskittyy mottivoiviin aktiviteetteihin.
• Yhteisölliseen tiedon tuottamiseen liittyviä menetelmiä löytyy suuri määrä Knowledge Sharing -wikistä.

Lopuksi kokeilimme webinaarissa vielä yksinkertaista menetelmää eli sana-assosiaatiota. Työskentely-ympäristönä käytimme AnswerGardenia, jota voi käyttää ilman kirjautumista. AnswerGardenissa on muutama eri tyyppinen työskentelymuoto. Vastaajat voivat kirjoittaa 20-merkin vastauksen esitettyyn kysymykseen. Sanojen kerääminen on hauska tapa aloittaa jonkin aiheen käsittely. Mielikuvat ja mielleyhtymät antavat sillan opettajan ajattelusta oppivan ryhmän ajatteluun.

Heittäydy oppimaan eli roolipelin taikaa

Autenttisiin tilanteisiin ei aina pääse konkreettisesti paikalle. Onneksi ihmisellä on korvaava apuneuvo eli mielikuvitus. Kykymme eläytyä tarinoinoihin on eräs väylä, jonka hyödyntäminen tuottaa vahvoja muistijälkiä. Tämän päivän ilmiöwebinaarissa pelillisen oppimisen maailmaa kokeiltiin yhdessä. Aiheeseen johdattivat Samuli Turunen ja Heikki Koponen Otavan Opistolta. Webinaarituokion aineistot löytyvät koostesivulta, kohdasta kaksi: diat, luento-osuuden tallenne ja linkki Otavan Opiston tuella kehitettyyn Forge & Illusion roolipelikirjastoon.

Roolipeli ja simulaatio ovat lähellä toisiaan. Pelillisyyteen kuuluu heittäytyminen ja uppoutuminen. Pelin aikana, vaikka kyse olisi tarinan ja mielikuvituksen voimin loihditustusta simulaatiosta, osallistuja kokee omakohtaisesti asioita, sekä kognitiivisesti että emotionaalisesti. Kokemus kuljettaa kohti syvempää ymmärtämistä. Oppimisen kohteena olevia asioita on kyettävä soveltamaan vastaan tulevissa tilanteissa.

Webinaarin osallistujajoukolla pääsimme kokeilemaan roolipelaamista. Kohteena oli Suomen historian dramaattinen aika, toinen maailmansota. Webinaarissa pelaaminen toteutettiin hyvin yksinkertaisella menetelmällä: pelinjohtaja keskusteli vuorotellen osallistujien kanssa. Jokaiselle oli varattu tietty rooli. Pelinjohtaja esitteli tilanteen. Jotain erikoista tapahtui. Osallistujalta kysyttiin tilanteessa: Mitä teet? Osallistuja ehdotti roolistaan käsin, miten hän toimii. Pelinjohtaja kuljetti tilannetta eteenpäin. Jos keskustelu eteni tienhaaraan, pelinjohtaja esitti terminaattorikysymyksen, jolla ratkaistiin, kumpi vaihtoehto tienhaarassa voitti. Terminaattorikysymykset olivat erilaisia toisen maailmansodan tapahtumiin liittyvää sanastoa. Jokaisen kohtauksen roolipelaaminen tällä tavalla kesti muutaman minuutin.

Osallistuja kommentoi pelituokion jälkeen: ”Kaikista vaikuttavinta oli juuri se, että pelattiin vain kuulon avulla. Se tavallaan sulki kaiken muun pois ja oli yllättävän helppo keskittyä tarinaan. Paljon heräsi ideioita tämän myötä.”

Historia tarjoaa paljon mielikuvitusta ruokkivia tilanteita, joihin voi rakentaa pelitarinoita. Pelinjohtajan on kyettävä keksimään peliä kuljettavaa palautetta pelaajan siirtoihin. Heikki Koponen kertoi, että joskus joutuu improvisoimaan myrskypilven ja salamointia, jolla vaiennetaan peliä häiritsevä osallistuja joksikin aikaa. Kuitenkin yleensä pelitarina vie mukanaan ja nuoriso toimii roolista käsin. Pidemmän roolipelituokion jälkeen on tärkeää pysähtyä yhdessä purkamaan tilanne. Samalla, kun päästetään irti roolista, koettu ja opittu ankkuroituu aiempiin muistirakenteisiin.

Samuli Turunen oli kokeillut maahanmuuttajaopiskelijoitten kanssa kuvitteellista työhaastattelua simuloidun roolipelin tyylillä. Hän kertoi, että niin haastattelijat kuin haastateltavat jännittivät. Haastattelutilanteen hyötynä oli jännityksen kohtaaminen. Todellisessa tilanteessa osallistujilla on jo yksi vastaava kokemus takanaan, mikä auttaa hahmottamaan ja suunnittelemaan haastattelua ennakolta. Ehkä jännityskin vähenee.

Webinaarin osallistujat keksivät useita mahdollisuuksia soveltaa koetun kaltaista roolipeliä opetukseen. Terminaattorikysymyksiin vastanneet (ja sivustakuuntelijat samoin) huomasivat, miten hyvin kysytyt sanat painuivat mieleen – erityisesti, jos vastaus oli väärä. Tarinan luoma kuvitus auttoi kytkemään vieraan sanan oikeaan käsiteavaruuteen. Minä muistan nyt hyvin, mikä on kasapanos ja mihin sitä käytetään.

Roolipelit ovat hyvä esimerkki suositusta pelimuodosta, jossa kilpailu ei ole keskeisin pelin elementti. Hyvä esimerkki taidokkaasti rakennetusta simulaatio-roolipelistä on TAT:in Yrityskylä, joka on 6-luokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimiskokonaisuus.

Roolipelissä käsikirjoittaminen on suuri työ, mutta verkosta löytyy monenlaisia pelejä. Forge & Illusion -pelikirjastossa on myös julkaistu useita pelejä, joiden PDF-tulosteet ovat saatavilla ilmaiseksi. Myös esimerkiksi näitä pelejä voi maksutta ladata käyttöön:

• Suomen Kuntaliitto houkuttelee Lykkylä-kuntapelillä kokeilemaan pelaajan kykyjä kunnanjohtajana.
• Kuluttajaviraston sivuilra löytyy 4-6 -luokkia varten Neuvokas-roolipelin aineisto. Sen on tuottanut taloudenhallinnan neuvottelukunta on yhdessä Kuluttajaviraston kanssa. Peli pohjautuu Kuluttajaviraston, Motivan ja Suomen Luonnonsuojeluliiton peliin.
• Ulkoasiainministeriön Ahtisaatipäivien sivuilta löytyy Kurkumin rauhanneuvottelut -konfliktinratkaisuroolipeli.
• Demokratiakasvatukseen löytyy Allianssi ry:n sivuilta Gaia – kansojen kokous -roolipeli.
• Saarella on nettipohjainen yhteisöllisyyttä opettava peli, jossa haaksirikkoudutaan autiolle saarelle.

Lisävinkkinä vielä jälkikäteen: Tulossa kirja Oppiminen pelissä – Pelit, pelillisyys ja leikillisyys opetuksessa. Kirjan ovat toimittaneet Leena Krokfors, Marjaana Kangas ja Kaisa Kopisto. Kirjan aiheita käsiteltiin myös elokuun 2014 lopulla YLE Radio 1:n Tiedeykkösen ohjelmassa Pelillisyys oppimisessa: mahdollisuudet ja haasteet, jossa yksi kirjan kirjoittajista, Olli Vesterinen, oli vieraana.