Arvioinnin tulisi olla jatkuvaa ja monipuolista. Arviointi kuuluu ajallisesti koko matkan tueksi, auttamaan oppijaa eteenpäin. Ilmiöoppimisen webinaarisarjan toisella tapaamisella huomion kohteena oli prosessiarviointi. Aiheesta löytyy Opetushallituksen sivuilta hyvä artikkeli.
Aiheeseen virittävän luento-osuuden jälkeen (16 min tallenne) siirryimme osallistujien kanssa kirjoittamaan ja jatkojalostamaan yhdessä ajatuksia aiheesta TIEKE:n Muistioon, johon oli ennakolta poimittu OPS 2016 luonnoksen luvusta 6 arvioinnin keskeisiä reesejä. Alla oleva teksti on muokattu tästä yhteiskirjoittamisen tuokiosta.
Arvioinnin keskeisenä tavoitteena on olla rohkaisevaa, ja luoda yrittämään kannustava ilmapiiri. On tärkeää huolehtia siitä, että oppijalle syntyy oikea käsitys arvioinnin ja kokeiden tarkoituksesta. Arviointi ei saa olla leima oppijan otsassa, häntä määrittävä numero, jota vielä verrataan luokan keskiarvoon. Hyvin menestyville oppijoille numeroarvosanoista muotoutuva maine ei ole samanlainen taakka kuin niille, jotka saavat jatkuvasti huonoja numeroita. Huonoista arvosanoista voi muodostua negatiivisesti vaikuttava itseään toteuttava ennuste (self fulfilling prophecy) – niin oppijan omaia valintoja kuin opettajien toimintaa ohjaavana.
OPS 2016 -luonnoksessa todetaan osuvasti: ”oppilailaita ja heidän suorituksiaan ei verrata toisiinsa eikä arviointi kohdistu oppilaiden persoonaan, temperamenttiin tai muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.” Professori Liisa Keltikangas-Järvinen on systemaattisesti muistuttanut kasvattajia ja pedagogeja siitä, miten herkästi arvioimme tietyt temperamenttiominaisuudet hyviksi ja koulu-oppimisen kannalta suotuisiksi. Temperamentti on ihmisen biologispohjainen tapa reagoida ympäristöön. Temperamenttitutkimus on viimeisten vuosikymmenien aikana avartanut yhdessä lähitieteiden kanssa ymmärrystämme ihmisen toiminnasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Suosittelen lämpimästi kuunneltavaksi YLE Areenalta Keltikangas-Järvisen radiohaastattelun viime kesältä (Tiedeykkönen 25.7.2014).
Kirjassaan Temperanmentti ja koulumenestys Keltikangas-Järvinen toteaa (2006, s. 165-166): ”Kun numeroarvostelut koettiin alaluokilla ongelmallisiksi, etsittiin tilalle pehmeämpi lähestyminen. Ryhdyttiin antamaan sanallisia arvioita. Oppilaista etsittiin positiivisia puolia ja niitä, joissa olisi vielä parantamisen varaa. Vähitellen nämä sanalliset arviot alkoivat ulottua yhä syvemmälle persoonallisuuteen, ja aiempi hyvää käytöstä mittaava käytösnumero alkoi mitata laajemmin oppilaan koko olemusta. Tällä hetkellä arvioidaan sanallisin arvioin tai numeroin oppilaan synnynnäistä temperamenttia. Hyvästä temperamentista saa hyvän numeron, huonosta huonon.”
Sari Mullola väitteli 2012. Hänen tutkimuskohteenaan oli temperamentin ja kouluarvosanojen yhteys. Havahduttavaa hänen tutkimustuloksissaan oli se, että Suomessa temperamenttipiirteiden kytkös kouluarvosanoihin oli vahvempi kuin muissa OECD-maissa. Tämä todisti, että Keltikangas-Järvisen väite siitä, että arvioinnissa synnynnäinen ominaisuus vaikuttaa meillä huomattavan paljon, on ohittamaton. Mullolan väitöskirjan tuloksia esittelevä, yhdessä Keltikangas-Järvisen kanssa kirjoitettu teos Maailman paras koulu? on suositeltavaa lukemista (Rita Keskitalo oli ollut kirjan julkkareissa). Miksi emme ole tietoisia tästä vääristymästä? Emmehän arvioi ruskeasilmäisiä eri tavoin kuin vihreä-, sini- tai harmaasilmäisiä.
Oppija itse ei voi temperamenttiaan vaihtaa. Moni toki oppii sovittamaan omaa toimintaansa siihen, mitä arvioi opettajan arvostavan. Itsekin olen nopeana oppijana näytellyt innostunutta, kiinnostunutta ja aktiivista, vaikka todellisuudessa olen kirjoitellut syvämietteistä filosofiaa päiväkirjaani. Minulla on todisteet tallella. Kirjoittelin silloin myös kuvausta siitä, millaiselta teatterilta koulu tuntui, vaikka myös viihdyin koulussa ja monilla tunneilla olin aidosti läsnä, todellisesti innostuneena. Webinaarissa muistelimme mieliin 1986 ilmestynyttä Donald Broadyn teosta Piilo-opetussuunnitelma – Mihin koulussa opitaan.
Arvioinnin tavoitteeksi määritellään myös, että se on oppilaiden osallisuutta edistävää, keskustelevaa ja vuorovaikutteista. Tätä edistävät muun muassa itsearvionti ja vertaisarvointi, reflektointi yksin ja yhdessä. Webinaarin osallistujat toivat esiin vaihtoehtoja kokeitten pitämiselle, kuten oppimispäiväkirjat ja niiden julkaiseminen koko ryhmän nähtäville. Yhteisölliseksi avattua oppimispäiväkirja- tai portfoliotyöskentelyä pitää suunnitella hyvin. Alkuvaihe on tärkeä. Työtapaan pitää oppia, ja siihen pitää sisältyä tilaa erilaisuudelle. Pohdittiinkin esimerkiksi sitä, rajoittaako julkaiseminen oppilaiden omien ajatusten avaamista ja omien kehityskohteiden pohtimista? Työtapaa kokeilleet kommentoivat, että avoimeen julkaisemiseen suhtautuminen on yleensä nuorilla mutkatonta. Oman yksityisen reflektoinnin voi toteuttaa erillään kaikille julkaistusta sisällöstä. Vertaisarviointi voidaan kohdistaa tuohon muille julkiseksi tarkoitettuun osioon.
OPS-luonnos korostaa dialogisuutta. Webinaariin osallistujat olivat samaa mieltä. Arviointikeskusteluja arvosanojen antamisen yhteydessä olisi hyvä kehittää. Moni opettaja jakaa kokemuksen siitä, että aika karkaa käsistä, kaikkea ei ehdi. Silti juuri tavoitteiden asettamiseen olisi tärkeää käyttää aikaa. Alkuarviointi on tärkeää ja sitä tulisi suunnitella hyvin; eihän kaikilla voi olla edes samat tavoitteet, eri oppijoiden aiempi osaaminen ja lähtökohdat ovat erilaisia. Tavoitekeskustelut tulee ajoittaa oppimisprosessin alkuun. Näin lisätään oppijoiden omaa vastuullisuutta ja ymmärrystä oppimisprosessista.
Tavoitteilla on myös suora yhteys oppimismotivaatioon. Eräs opettaja kommentoi omaa toimintaansa analysoiden, että ryhmän kanssa heti alussa yhdessä neuvotellut tavoitteet sitovat myös opettajaa: tavoitteista tulee pidettyä paremmin kiinni. Näkemystä kannatettiin ja muistutettiin, että kysessä on myös tärkeä oikeudenmukaisuuteen liittyvä toimintatapa. Kun alussa on käyty tavoitekeskustelu, niin opintojakson lopussa voidaan pohtia päästiinkö tavoitteesiin. Samalla voidaan analysoida sitä, miksi tavoitteet saavutettiin ja miksi ei?
Opetussuunnitelmissa toisteaan jatkuvan arvioinnin lisäksi arvioinnin monipuolisuutta. Webinaariin osallistujat pohtivat arvioitavia kohteita, ja sitä, että oppijoille voisi tarjota mahdollisuuksia vaikuttaa sekä tuotokseen, jolla oppimista tehdään näkyväksi että arviointimetodeihin.
Perinteisen kokeen lisäksi, jos semmoisen haluaa pitää, voidaan käyttää muita arvioitavia tuotoksia. Näitä listataan OPH:n prosessiarvioinnin artikkelissa: ”Prosessiarvioinnissa arviointi laajenee menetelmällisesti testeistä ja opettajan laatimista kokeista muun muassa havainnointiin, kotitehtäviin, päiväkirjoihin, portfolioihin, itsearviointiin ja arviointikeskusteluihin. Arvioinnin tavoite ei ole ainoastaan koota ja ennustaa oppimistuloksia vaan ohjata oppimista ja opetusta.” Länsi-Suomen aikuislukioitten kirjat Lunttaa luvalla – opi oikeasti ja Koe oppimisympäristönä ovat olleet aikaansa edellä, niissä ideoidaan erilaisia tapoja muovata koekäytänteitä uuteen uskoon.
OPS-luonnoksen mukaan arvioinnin avulla saadun tiedon tulisi myös vaikuttaa opetukseen ja muun koulutyön suunnitteluun. Webinaariin osallistujat pitivät palautekeskusteluja ja lomakekyselyjä arvokkaina. Tieto prosessin tai projektin onnistumisista ja sen epäonnistumisista auttaa kaikkia tekemään asiat paremmin seuraavalla kerralla. Opettajan arvostus oppijoitten silmissä kohoaa, jos heidän palautteensa otetaan vakavasti ja sen pohjalta tehdään todellisia muutoksia.
Millaista on oppimista edistävä arviointi? Webinaarissa kannatettiin ajatusmallin siirtämistä ”minä osaan” -näyttämisestä ”opin ja parannan” -ajatteluun (be good vs. get better. Tätä perusteltiin sillä, että monella oppijalla on jo valmiiksi huono itsetunto ja negatiivinen käsitys itsestään oppijana. Kannustaminen on siksi ensiarvoista. Vinkkinä jaettiin Carol Dweckin ”Growth mindset” ja Heidi Grantin Campus-seminaarin luento Growth Mindset in Schools.
Lopuksi vielä rohkaiseva tarina: Parhaimmillaan erilaisten arviointitapojen käyttö voi tuottaa etenemistä ja onnistumisen kokemuksia: Eräs opiskelija yritti kaksi kertaa päästä historian kurssista läpi onnistumatta. Kun hän sai tilaisuuden suorittaa kurssi portfoliotyöskentelyn avulla, arvosana osui kahdeksikkoon. Kylkiäisenä roppakaupalla itseluottamusta sekä oppimisen iloa.
#ilmioppi 