Digitaalisen tarinankerronnan välineitä on monenlaisia. Ajattelin kokeilla Vine-videota, sen kun saa mukaan nettisisältöjen kaappariin, jota juuri virittelen (Tagboard). Vinen kanssa tehdään muutaman sekunnin videoita, jotka pyörivät silmukkana. Harjoitelmani on kömpelö. Menin pihapihlajan luokse kuvaamaan. Vine-videot ovat aika ärsyttäviä, mutta joskus ärsytys voi laukaista ajatusketjuja tai kääntää havainnoimaan jotain, mikä muuten olisi mennyt ohi.
Siinä pihlajan äärellä tuli mieleen paljon asioita. Pihlaja on esteettinen. Se inspiroi kuvaamaan ja piirtämään. Pihlaja on osa ekosysteemiä. Tänä vuonna se ruokkii minun lisäkseni lintuja ja paljon muitakin pieniä eliöitä. Pihlaja on kasvi, puu. Sillä on sukulaisia, oma vuodenkiertonsa, sillä on solukkoja, joista muodostuu puuorganismi. Pihlajalajikkeita on paljon. Tältä kylältä on kerätty aikoinaan Chymokselle Lappeenrantaan kettukarkkeihin pihlajanmarjoja. Sorbus oli eräs pihlajan olomuodoista. Pihlaja ei kelpaa rakennuspuuksi, mutta millaista puuta pihlaja oikeastaan on käsityöläisen käsissä? Pihlajalla on ollut vuosisatoja merkitystä suomalaisessa kulttuurista. Miksi sitä sanotaan pyhäksi puuksi?
Nyt piti jo kurkistaa Wikipediaan. Pihlaja on hyvin mielenkiintoinen puu. Joka täällä meillä on oikeastaan pihjala, niin että joudun aina ääntämistä ja oikeinkirjoitusta tankkaamaan.
Näen mielessäni suuren miellekartan, jonka keskellä on punaisia marjoja notkuva pihlaja. Se kertoo luonnosta, ihmisen ja luonnon suhteesta, suomalaisuudesta, kotiseudustani ja minusta itsestäni. Jos ottaisin itselleni tämän ilmiösyksyn kunniaksi pihlajateeman. Kaiken tietopainotteisen rinnalle käden taitoja. Niinpä tein ensimmäiset pihlajahelmeni.
#ilmioppi 